Lone Star Dreamers perustettiin Keravan lukiossa vuonna 1991.
Nykyinen kokoonpano
Rami Saajoranta

Rami Saajoranta löysi tiensä vanhakantaisen rock’n’rollin maailmaan Roy Orbisonin kautta. Vaikka Rami keravalaisena kulki jo kuusivuotiaana etelävaltioiden lippu farkkuliivinsä selässä keskellä rockabillybuumia, kului vielä kymmenen vuotta ennen kuin Anttilasta kotiin kulkeutui Roy Orbison Greatest Hits.
Tämän kokoelman kautta 1950- ja 1960-lukujen melodinen musiikki alkoi avautua nuorelle pojalle, ja levykokoelma alkoi karttua nopeasti.
Lopullinen valaistuminen tapahtui ensimmäisellä oikealla rock’n’roll-keikalla Tammisaaressa, jossa pääesiintyjänä oli itse Chuck Berry. Useat suomennoksemme ovat hänen käsialaansa. Siis Ramin, eivät Chuckin…
Mari Mäki

Mari laulaa harmonioiden korkeinta ääntä.
Juha Mäki

Julle laulaa haastavimmat kakkostenorimaiset äänet.
Jouni Finnilä

Jouni Finnilä pääsi musiikin maailmaan jo pienenä opiskellessaan pianonsoittoa. Hän on myös laulanut klassista musiikkia kuoroissa jo lähes 40 vuotta.
Bändissä Jonen vastuulla ovat taustalaulut sekä ne suusoolot, jotka täytyy soittaa rautaisella selkärangalla!
Jouni on säveltänyt uudelle levylle useita kappaleita.
Petri Kärhä

Pete sai ensikosketuksensa bändiin syksyllä 2016 Rock’n’Roll Nights #24 -tapahtumassa, kun hän tuli tuuraamaan Mr. Coolia eli basistiamme Hannua.
Tykästyimme Peteen niin paljon, ettemme halunneet päästää tätä kultakurkkua menemään, vaikka basistin roolia hänellä ei jatkossa olekaan – paitsi joskus. Hän on bändimme uusin velikulta ja kultaääni.
Teemu Sarlin

Teemu ”Mr. Shark” Sarlin valittiin aluksi vankan rock’n’roll-taustansa ansiosta miksaamaan keikkojamme. Sitten Teemu puolihuomaamatta sävelsi ja sanoitti monia kappaleita uusimmalle Lovestruck!-levyllemme. Lisäksi Teemu pitää ”vanhana” rumpalina kuria harjoituksissa.
Mr. Shark -lempinimen Teemu sai Yyterin juhannusjuhlassa, jossa hän käsi paketissa kertoi surullista tarinaa siitä, kuinka hai oli vienyt hänen kätensä. Mr. Sharkista tuli sittemmin myös hänen rock’n’roll- ja rockabillybändinsä nimi. Yhtye heitti muutaman keikan 1990-luvulla.
Levyllä Teemua kuulee hieman esiintymässäkin: napsuttamassa, taputtamassa ja muutamissa taustahuuteluissa.
Vierailevat tähdet ja aiemmat laulajat
Koska bändimme ei voi kehuskella soittajilla, esiteltäköön tässä kaikki bändissämme vuosien varrella laulaneet henkilöt.
Hannu Finnilä

Hannu ”Mr. Cool” Finnilä, rauhallisuuden perikuva, oli vasta 14-vuotias, kun häntä pyydettiin Lone Star Dreamersin taustayhtyeen basistiksi. Varsin pian huomasimme, että Hannu oli kuitenkin etevämpi laulamaan bassokulkuja kuin soittamaan niitä.
Hintelästä – silloin – ja nuoresta – silloin – pojasta ei olisi päälle päin uskonut, kuinka poikkeuksellisen matala ääni hänellä oli. Lisäksi Hannu pystyy antamaan aloitusäänet korvakuulolta tilanteessa kuin tilanteessa, eikä virityspillin unohtuminen keikkavarusteista ole koskaan ollut katastrofi.
Tekniikka, erityisesti autot, on lähellä Hannun sydäntä, ja varsin usein keikoille onkin kuljettu hänen rakentelemillaan autoilla. Muutama vuosikymmen sitten Hannu veljineen osti pikkubussin, ja sen jälkeen parhaat keikkamatkat taitettiinkin sillä.
Tällä hetkellä Hannu on ansaitulla lomalla bändistä.
Sami Oksanen

Sami Oksanen on bändin velikulta. Lempinimi ”R2D2” annettiin niiden ääntelyjen perusteella, joita hän Star Wars -fanina muiden poikien iloksi päästeli harjoituksissa. Sittemmin Sami laajensi ulosantiaan myös rumpusoundeihin.
Levyllä saammekin kuulla hänen muhkean basaripuhahduksensa useiden kappaleiden taustalla. Taitavana viulistina ja muusikkona Sami takertuu muiden poikien mielestä usein pikkuseikkoihin ja tarkistelee kappaleiden sointupohjia.
Tällä hetkellä Sami on ansaitulla lomalla bändistä.
Samuli Talvio

Samuli liittyi bändiin opiskelijapiireistä. Samulin lempinimi Torvi-Talvio syntyi, kun huomasimme, miten ilmiömäisiä torvi-imitaatioita hän kykeni esittämään.
Sittemmin Samuli on tosin alkanut soittaa vetopasuunaakin – suihkussa – mutta laulutorvella pääsee korkeammalle.
Mr. Card Shark -kappaleen aihe sopii Samulille kuin ässät käteen hold’emissa, joskaan kasinoreissuille perheenisä ei usein ehdi.
”Et kai sinä ole niitä pahamaineisia nettipokerinpelaajia?” häneltä kerran kysyttiin. Vastaus kuului: ”En, minä olen niitä hyvämaineisia.”
Tällä hetkellä Samuli on ansaitulla lomalla bändistä.
Sasha Mäkilä

Sasha oli perustamassa bändiä vuonna 1991, mutta liekö ollut liian musikaalinen, sillä hän jätti bändin muutamaa vuotta myöhemmin.
Sittemmin hänet on nähty johtamassa muun muassa Ranskan kansallisorkesteria ja yhdysvaltalaista Clevelandin orkesteria. Muiden muassa.
Viimeksi Sasha oli mukana maaliskuussa 2017, kun pidimme uusimman Lovestruck!-levymme levyjulkkarit. Sasha esitti silloin kanssamme kappaleen Zombie Jamboree, joka oli ohjelmistossa jo vuonna 1991. Tuntuu kuin vain hetki olisi kulunut tuostakin ajasta.
Jouni Äkräs
Jouni Äkräs liittyi bändiin sen teekkariajan kultakaudella, jolloin lähes koko bändi opiskeli Otaniemessä eri aloja.
Mr. Coolin ulkomaanopintojen aikana Hannua tuurasi Jouni Äkräs. Hänen kanssaan heitimme noin viisi keikkaa 1990-luvulla.
Lone Star Dreamers kautta aikojen
Vuonna 2017 otetussa kuvassa ovat kaikki bändissä laulaneet jäsenet Jouni Äkrästä lukuun ottamatta.

